tiistaina, joulukuuta 16, 2008

Astrid syyllistää suomenkieliset

Tänään Aamu-TV:ssä Astrid Thors syyllisti hänen "lakiinsa" kielteisesti suhtautuvat suomalaiset siitä, että häneen "suhtaudutaan eri lailla hänen kielensä johdosta". Nyt ministeri Thors syyllistää jo siis muitakin kun perussuomalaisia: jotkut ministeritkin ovat eri mieltä hänen kanssaan.
Aamulehti uskalsi komeasti julkaista kansalaisten mielipiteitä ulkomaalaislaista ja Thorsin ylimielisyydestä - mainiten Helsingin Sanomien "sensuurin asian suhteen".
Silti Thors kehtasi väittää, että asiasta "on saanut avoimesti keskustella".
Ensin hän leimasi perussuomalaiset "rasisteiksi", sitten vihreät hesantädit lähtivät Astridin kelkkaan keräämään irtopisteitä - ja lopulta Tampereen tyttö Sirkka-Liisa Virtanen (kom) syyllisti perussuomalaiset yhteistyökyvyttöminä "rasisteina".

Koko juttu oli siis "kielensä tähden sorretun" Astridin alullepanema, johon tietystä muutama kohutoimittaja tarttui - ja sitten verkkoon ui muita leimaavalla "naisellisen ääripään L-logiikalla leimaavia" politiikkoja. On hyvä muistaa, että kyseiset naistahot synnyttävät ulkomaille juuri "sen ikävän kuvan Suomesta" - tarkoitushakuisilla kimppavaleillaan.

Ei kommentteja: