sunnuntaina, tammikuuta 11, 2009

Luova Tampere - Innovatiivisen Suomen persläpi?

Tulevaisuusvaliokunta (for the Future) ja maan hallitus peräänkuuluttavat luovuutta! Tampereella on "Luova Tampere" - mutta?
Mikä on kyseinen "Tampere-ilmiö" käytännössä?

Tamperelainen tulevaisuusvaliokunnan (luovin) jäsen kirjoittaa innovatiivisen kirjan "Finix - liekkisiipinen" 2008) - hahmottaa uljaamman Suomen tulevaisuutta menneiden vahvuuksien kautta ja avulla - uskaltautuu tuomaan esiin väitöskirjansa pohjaksi hahmotellun "luovan metodin" - mitä tapahtuu?

Mikään media ei lotkauta Pirkanmaalla korvaansa eikä muita elimiään, ainoa totuus on Helsingin Sanomien "pilkkaava" arvostelu aiheesta. Tamperelainen media pyllistää siis pirkanmaalaisille visioille ja omalle yliopistolleen - Helsingin Sanomien tunnetusti pihallaolevien kulttuuritoimittajien komennossa!

Kyseinen henkilö oli Suomen ensimmäinen populaarimusiikin ja -kulttuurin läänintaiteilija Vaasan läänissä - melkein 10 vuotta sekä kulttuurin että urheilun alalla ilmiöitä aloittaen. Tänä päivänä se "rankempi Etelä-Pohjalaisuus" näkyy - he uskoivat ja kehittivät omia vahvuuksiaan aina Duudsonimaista pyhää poikahulluutta myöten!

Toista on Pirkanmaalla ja Tampereella - jopa omat mediamme ovat asian suhteen yhä pihalla - tai poliittisista syistä sensuroivat sektoria, joka muualla Suomessa hallituksenkin toimesta on peräänkuulutettu tärkeimmäksi Suomelle.

On häpeällistä edes yrittää toimia luovuutta, uutta ja innovatiivisuutta ajavana ja puolustavana maassa, joka ei sitä pysty arvostamaan ja tunnistamaan. Ei ihme, että "Suomen keksijätkin" mieluummin pyrkivät saamaan patenttinsa suoraan ulkomaille - kuin antautumaan suomalaisen "ideavarastelun" ja leimaamisen kohteiksi.

Ei kommentteja: